Hävittäjälentäjäelokuva Gunner lähtee liikkeelle asetelmasta, jonka pitäisi tarjota vauhtia, vaarallisia tilanteita ja sopivan raskasta menneisyyden painolastia. Elokuvan keskushahmo on eläkkeelle vetäytynyt kapteeni Oliver ”Gunner” Goodman, jota näyttelee Thom Hallum. Gunner joutuu palaamaan toimintaan, kun hän todistaa entisen siipimiehensä kuoleman ja ajautuu keskelle sotilaallista salaliittoa.

Lähtökohdassa ei sinänsä ole mitään vikaa. Hollywood ja sitä pienemmät tuotantoyhtiöt ovat rakentaneet vuosikymmenten aikana lukemattomia toimintaelokuvia viimeiselle tehtävälle palaavan veteraanin ympärille. Gunner ei kuitenkaan löydä tutusta kuviosta omaa kulmaa, vaan se tyytyy kokoamaan ruudulle joukon kuluneita tilanteita ilman uskottavaa jännitettä.

Elokuva lupaa hävittäjiä, sotilaallista draamaa ja vaarallisia lentoja. Katsoja saa niiden sijaan kohtauksia, jotka tuntuvat keskeneräisen videopelin välianimaatioilta. Tarina etenee, koska käsikirjoitus käskee sen edetä, mutta tapahtumat eivät synny hahmojen tekemistä päätöksistä tai heidän välisistään ristiriidoista.

Halpa vaikutelma

Pienen budjetin ei tarvitse tarkoittaa huonoa elokuvaa. Kekseliäs ohjaus, tarkkaan rajatut kohtaukset ja vahva tunnelma voivat tehdä vähäisistä resursseista jopa vahvuuden. Gunner yrittää kuitenkin näyttää huomattavasti suuremmalta elokuvalta kuin se on, joten lähes jokainen lentokohtaus paljastaa tuotannon rajat armottomasti.

Hävittäjät eivät tunnu raskailta, nopeilta tai vaarallisilta sotilaskoneilta. Ne näyttävät kevyiltä digitaalisilta esineiltä, jotka liukuvat kuvassa ilman todellista painoa. Taivaan, lentokoneiden ja räjähdysten välinen yhteys jää niin ohueksi, että katsoja ehtii miettiä tehosteohjelmaa ennen kuin hänen pitäisi jännittää lentäjän selviytymistä.

Tehosteet ovat pahimmillaan suorastaan hirveitä. Digitaaliset koneet erottuvat taustoista, liike näyttää luonnottomalta ja valaistus muuttuu kesken kaiken tavalla, joka rikkoo kohtauksen yhtenäisyyden. Elokuva ei onnistu luomaan edes hetkellistä harhaa siitä, että henkilöt olisivat oikeasti ilmassa tai todellisen vaaran keskellä.

Ongelmaa pahentaa se, että juuri lentämisen pitäisi olla elokuvan tärkein myyntivaltti. Gunner ei voi piilottaa heikkoja tehosteitaan sivujuonen taakse, sillä hävittäjät ovat mukana nimessä, mainonnassa ja koko tarinan perustassa. Kun lentokohtaukset eivät toimi, elokuvalta katoaa nopeasti myös sen keskeinen tarkoitus.

Kamala käsikirjoitus

Käsikirjoitus kohtelee katsojaa kuin jokainen tunnetila pitäisi selittää suoraan ääneen. Hahmot kertovat toisilleen asioita, jotka heidän pitäisi jo tietää, ja sotilaat keskustelevat tehtävistään tavalla, joka kuulostaa lähinnä juonen tiivistelmältä. Repliikit eivät rakenna persoonallisuuksia, vaan ne kuljettavat henkilöitä kohtauksesta toiseen mahdollisimman suoraviivaisesti.

Draama syntyy ennalta arvattavista menetyksistä, epäilyttävistä esimiehistä ja sankarin traumatisoituneesta menneisyydestä. Elokuva nostaa nämä elementit esiin, mutta se ei käsittele niitä tarpeeksi pitkään tai tarkasti. Raskaat aiheet jäävät koristeiksi, joiden pitäisi yksinään saada tarina vaikuttamaan merkitykselliseltä.

Gunnerin paluu toimintaan tapahtuu ilman sellaista sisäistä kamppailua, joka tekisi ratkaisusta kiinnostavan. Menneisyyden haamut mainitaan, mutta ne eivät näy hänen käytöksessään johdonmukaisesti. Hahmo on välillä väsynyt veteraani, välillä ylivoimainen toimintasankari ja välillä tavallinen mies, joka odottaa muilta selityksiä.

Myös salaliitto rakentuu lähinnä hämäristä katseista ja painokkaasti lausutuista varoituksista. Käänteet eivät yllätä, koska elokuva osoittaa epäilyttävät henkilöt liian aikaisin ja liian näkyvästi. Katsojan ei tarvitse yhdistellä vihjeitä, sillä tarina alleviivaa jokaisen tärkeän asian useita kertoja.

Heikot roolityöt

Thom Hallum yrittää rakentaa Gunnerista vähäeleistä ja kokenutta lentäjää. Suoritus jää silti jäykäksi, koska kasvoilta tai äänestä välittyy vain harvoin tilanteen vaatimaa painetta. Hahmon pitäisi kantaa mukanaan menetystä, syyllisyyttä ja pitkän uran jättämää väsymystä, mutta ruudulla näkyy useimmiten näyttelijä odottamassa seuraavaa repliikkiään.

Hallum ei ole ongelman kanssa yksin. Brett Bentmanin, Tiffany McDonaldin ja muiden näyttelijöiden kohtaukset kärsivät samasta mekaanisuudesta. Henkilöt seisovat usein paikoillaan, lausuvat vuorosanansa ja poistuvat kuvasta ilman tunnetta siitä, että keskustelu olisi muuttanut heidän välejään millään tavalla.

Näytteleminen vaikuttaa ajoittain siltä, että kameraan olisi kuvattu ensimmäinen harjoitus. Repliikkien rytmi katkeilee, vastanäyttelijöiden reaktioita puuttuu ja dramaattiset tauot venyvät väärissä kohdissa. Heikko leikkaus jättää monet kömpelöt hetket näkyviin sen sijaan, että se auttaisi rakentamaan suorituksiin energiaa.

Näyttelijöitä ei silti voi syyttää kaikesta. Kamala käsikirjoitus tarjoaa heille lähinnä sotilasarvoja, kutsumanimiä ja muutaman lauseen mittaisia taustatarinoita. Ohjaus ei puolestaan löydä keinoa muuttaa ohuita hahmoja kiinnostaviksi toiminnan, kuvauksen tai pienten inhimillisten yksityiskohtien avulla.

Toiminta pysähtyy

Toimintaelokuva tarvitsee rytmin, joka vaihtelee valmistelun, vaaran ja seurauksien välillä. Gunner sijoittaa kohtauksia peräkkäin, mutta niiden välille ei synny kunnollista nousua. Jännittäväksi tarkoitettu tilanne alkaa, jatkuu hetken ja päättyy ennen kuin katsoja ehtii kiinnostua sen lopputuloksesta.

Elokuvan lentotaistelut kärsivät erityisesti epäselvästä tilankäytöstä. Katsoja ei aina tiedä, missä koneet ovat suhteessa toisiinsa tai miksi jokin liike muodostaa uhan. Ohjaamoissa istuvat näyttelijät reagoivat ruudun ulkopuolisiin tapahtumiin, mutta kuvien välinen yhteys jää hämäräksi.

Äänimaailma yrittää paikata kuvallisia puutteita moottorien pauhulla, varoitusäänillä ja musiikin voimakkailla iskuilla. Meteli ei kuitenkaan tee kohtauksesta jännittävää, jos vaaran mittakaava ja henkilöiden tavoitteet ovat epäselviä. Lopputulos tuntuu usein äänekkäältä tyhjyydeltä, jossa tapahtuu paljon mutta mikään ei tunnu tärkeältä.

Gunner muistuttaa tässä suhteessa pitkää ja vakavaksi venytettyä harrastajaelokuvan traileria. Jokainen kohtaus yrittää näyttää suurelta hetkeltä, joten elokuvasta puuttuvat luonnolliset hengähdystauot ja arkisemmat tilanteet. Jatkuva mahtipontisuus muuttuu nopeasti tasapaksuksi, koska elokuva ei anna katsojalle mitään, mihin näyttäviä hetkiä voisi verrata.

Miksi tämä on tehty?

Kysymys alkaa pyöriä mielessä viimeistään elokuvan puolivälissä. Gunner ei tarjoa uutta näkökulmaa hävittäjälentäjiin, sotilaalliseen lojaalisuuteen tai traumatisoituneen veteraanin paluuseen. Elokuva ei myöskään pysty kilpailemaan lentokohtausten näyttävyydellä, teknisellä uskottavuudella tai vahvoilla henkilöhahmoilla.

Tuotanto näyttää perustuvan ajatukseen, että hävittäjä, lentäjän kutsumanimi ja muutama sotilaspuvun olkapoletti riittävät kokonaiseksi elokuvaksi. Tekijät ovat ehkä tavoitelleet suoraviivaista toimintaviihdettä, joka ei vaadi katsojalta liikaa. Viihteen helppous ei silti tarkoita, että logiikan, rytmin ja uskottavien reaktioiden voisi antaa kadota kokonaan.

Elokuvassa näkyy ajoittain vilpitön kiinnostus vanhanaikaisiin sotilastarinoihin. Se ei kuitenkaan muutu toimiviksi kohtauksiksi, koska toteutus jää jatkuvasti tavoitteiden alapuolelle. Kunnianosoitus hävittäjälentäjille tarvitsee muutakin kuin radiopuhetta, aurinkolaseja ja digitaalisesti rakennettuja koneita.

Katsoja voi lopulta löytää elokuvasta tahatonta komiikkaa. Vakavat ilmeet, mahdottoman kömpelöt tehosteet ja mahtipontiset repliikit muodostavat yhdistelmän, jota on vaikea ottaa tarkoitetulla tavalla. Elokuva ei silti ole tarpeeksi riehakas tai omalaatuinen noustakseen aidosti viihdyttäväksi huonoksi elokuvaksi.

Pahimmat ongelmat

Gunner kokoaa lähes kaikki heikon halpatoiminnan tutut ongelmat samaan pakettiin. Mikään yksittäinen puute ei välttämättä kaataisi koko elokuvaa, mutta niiden jatkuva kasaantuminen tekee katsomisesta raskasta. Erityisen pahasti esiin nousevat seuraavat asiat:

• hävittäjäkohtaukset näyttävät halvoilta ja keskeneräisiltä
• tehosteet eivät sovi valaistukseen tai ympäristöön
• käsikirjoitus selittää liikaa mutta kertoo silti liian vähän
• henkilöhahmot jäävät kutsumanimien ja sotilasarvojen varaan
• näytteleminen on jäykkää ja vuorovaikutus mekaanista
• toimintakohtausten maantiede jää usein epäselväksi
• salaliitto etenee ilman uskottavia yllätyksiä
• suuret tunteet eivät välity katsojalle asti.

Lista näyttää pitkältä, mutta se ei kata aivan kaikkea. Myös leikkaus, äänitys ja musiikin käyttö tekevät monista kohtauksista kömpelömpiä kuin niiden tarvitsisi olla. Elokuvassa ei tunnu olevan yhtä osa-aluetta, joka nostaisi kokonaisuuden muiden heikkouksien yläpuolelle.

Lento päättyy nopeasti

Gunner on surkea hävittäjälentäjäelokuva, joka lupaa enemmän kuin pystyy toimittamaan. Hirveät tehosteet vievät uskottavuuden lentokohtauksilta, kamala käsikirjoitus tyhjentää draaman ja heikko näytteleminen jättää hahmot etäisiksi. Elokuvan noin puolentoista tunnin kesto tuntuu huomattavasti pidemmältä, koska tarina toistaa samoja äänenpainoja ja kuvallisia ratkaisuja.

Thom Hallum jää pääosassa mahdottoman tehtävän eteen. Hänen pitäisi tehdä ohuesti kirjoitetusta Gunnerista sekä uskottava sotilas että kiinnostava ihminen, mutta elokuva ei anna työhön tarvittavia kohtauksia. Katsojan on vaikea välittää sankarin kohtalosta, kun tämä ei tunnu tuntevan tapahtumia itsekään.

Elokuvaa voi suositella lähinnä kaikkein uteliaimmille halpatoiminnan harrastajille. Tehosteiden kömpelyydestä ja ylinäytellystä sotilasvakavuudesta voi saada hetkittäin tahatonta iloa, mutta tavallisena toimintaelokuvana kokonaisuus epäonnistuu lähes kaikessa olennaisessa. Gunner nousee ilmaan vastahakoisesti, kaartaa hetken päämäärättömästi ja putoaa lopulta kauas maalistaan.

Arvosana: 1/5