Joskus katsontaa tulee otettua uusia elokuvia vain siksi, koska ne ovat uusia. Tänään tuli valittua Primevideon uutuus Afterburn, joka sijoittuu Eurooppaan valtavan aurinkomyrskyn jälkeen – eli aikaan, kun kaikki sähkölaitteet ovat kärventyneet, eivätkä siis toimi.

Elokuva lupaa aarteenmetsästystä, ja se lupaa myös Mona Lisan perässä juoksemista. Tarina lähtee liikkeelle selkeällä koukulla, ja se tekee sen ilman turhaa jahkailua, koska maailma on jo valmiiksi rikki, ja nyt vain katsotaan kuka ehtii ensin. Tunnelma rakentuu nopeasti, ja leffa asettuu saman tien siihen tuttuun “tehdään keikka ja selviydytään” -kaareen, joka on helposti seurattava, ja joka on myös armollinen, jos kaipaat kevyttä toimintaa.

Kun asetelma on kerran pöydässä, elokuva nojaa vahvasti liikkeeseen, ja se nojaa takaa-ajoihin, ja se nojaa myös siihen ideaan, että vanhan maailman esineet ovat uuden maailman valuuttaa. Katsoja pääsee heti jyvälle säännöistä, ja tarina etenee suoraviivaisesti, ja rytmi pysyy enimmäkseen napakkana. Elokuva kestää reilut puolitoista tuntia, ja se tuntuu tarkoituksella mitoitetulta, koska se ei jää vatvomaan sivupolkuja, ja se ei yritä myöskään olla liian suuri eepos.

Näyttelijät kantavat elokuvaa

Dave Bautista tekee pääroolissa tuttua Bautistaa, ja hän on fyysinen, ja hän on rauhallisen karismaattinen, ja hän osaa myydä sen ajatuksen, että tämä mies on nähnyt liikaa ja jatkaa silti eteenpäin. Samuel L. Jackson tuo mukaan oman sähköisen läsnäolonsa, ja hän nostaa useamman kohtauksen pelkällä äänensävyllä, ja hän tekee roolista isomman kuin käsikirjoituksen kylmät faktat. Olga Kurylenko saa tilaa olla muutakin kuin “tehtävän sivuhahmo”, ja hän tuo tarinaan tahtoa, ja hän tuo tarinaan myös inhimillisemmän pulssin.

Kemiat toimivat riittävän hyvin, ja elokuva saa niistä tasaisen vedon, ja se auttaa etenkin keskivaiheilla, kun juoni ei tarjoa isoja yllätyksiä. Sivurooleissa on myös selkeästi valittu toiminnan ehdoilla, ja se näkyy siinä, että jokaisella on oma funktionsa, ja jokainen työnnetään nopeasti kohtauksesta seuraavaan. Kun elokuva pysyy liikkeessä, näyttelijäkaarti tuntuu sopivan pulppuun, ja kun tempo hetkeksi notkahtaa, juuri Jackson ja Kurylenko auttavat pitämään mielenkiinnon mukana.

Maailma on kiinnostavampi kuin juoni

Afterburnin maailma syntyy ajatuksesta, että massiivinen auringonpurkaus on romahduttanut teknologian ja arjen, ja nyt jäljellä on sirpaleinen järjestys, jossa sotaherrat, keräilijät ja palkkasoturit määrittävät säännöt. Asetelma on herkullinen, ja se tarjoaa paljon mahdollisuuksia, ja se tekee jokaisesta “ennen”-ajan löydöstä pienen tarinallisen palkinnon. Elokuva kuitenkin käyttää maailmaa enemmän taustakankaana kuin tutkimuskohteena, ja se on samalla sekä vahvuus että harmi, koska kevyt ote pitää rytmin tiukkana, mutta se jättää myös nälän.

Tarina etenee kohti Mona Lisaa, ja se etenee kohti paljastuksia, ja se etenee kohti sitä pakollista “mitä tämä esine oikeasti on” -kysymystä. Kun ratkaisu lopulta tulee, se on iso ja elokuvallinen, ja se sopii lajityyppiin, ja se nostaa panoksia hetkeksi. Silti kokonaisuus pysyy yllättävän turvallisena, ja se tuntuu välillä siltä, että elokuva olisi voinut olla vielä vähän oudompi, ja vielä vähän rohkeampi, ja vielä vähän likaisempi.

Toiminta ja koreografia ovat työnäytettä

Ohjaus nojaa selvästi toimintaan, ja se näkyy siinä, että kohtaukset ovat luettavia, ja ne ovat rytmitettyjä, ja ne eivät huku jatkuvaan leikkaukseen. Tappelut, takaa-ajot ja tulitaistelut tuntuvat tehdyn ammattitaidolla, ja ne tuovat elokuvaan sen tärkeimmän viihdearvon, eli tekemisen meiningin. Kamera antaa usein tilaa liikkeelle, ja se auttaa seuraamaan koreografiaa, ja se tekee monesta hetkestä yllättävän “selkeän” nykytoiminnan mittapuulla.

Äänimaailma ja musiikki tekevät oman osansa, ja ne korostavat jännitettä, ja ne pitävät vauhdin päällä, kun ruutu täyttyy romusta ja raunioista. Maisemissa on eurooppalaista karheutta, ja se tuntuu sopivan tarinan sävyyn, ja se auttaa erottamaan elokuvan monesta geneerisestä dystopiasta. Kun toiminta on parhaimmillaan, Afterburn tuntuu juuri siltä, mitä se lupaa, eli suoralta, reippaalta ja helposti ahmittavalta toimintareissulta.

Valitettavasti vain Bautistan ja Jacksonin näytteleminen menee tälläkin kertaa omien mieltymysten ohi, ja elokuva on liian sekava sekoitus komediaa, scifiä ja seikkailua sekä toimintaa, jotta se olisi niistä yksikään tarpeeksi hyvä. En siis päässyt elokuvassa alkua pidemmälle, kun oli pakko sulkea elokuva ja valita uutta katseltavaa – ei siis omaan makuun missään mielessä. Juoni periatteessa kenties mahdollinen, mutta ei oikeastaan edes se.

• Afterburn sopii katsojalle, joka haluaa suoraviivaista postapokalyptistä toimintaa ja selkeän juonitavoitteen.
• Afterburn kannattaa laittaa pyörimään, jos arvostat stunt-henkistä koreografiaa ja napakkaa rytmiä.
• Afterburn voi jäädä etäiseksi, jos odotat rohkeaa maailmanrakennusta tai isoja juoniyllätyksiä.
• Afterburn toimii hyvin “yhden illan rykäisynä”, koska kesto ja rakenne on tehty suoratoistoon sopivaksi.